Veli Pesonen Kansojen onnellisuuden edistämiseen keskittyvä sinänsä vähäpätöinen kirjoituskokoelma

Tekopyhä kansakunta - kulttuuriton yhteiskunta

Pariisin Notre-Damesta kirjoitetaan "ranskalaisuuden symbolina" tai jonain sellaisena vaikka aiheellisempaa olisi puhua länsimaiden, Oksidentin, symbolista.

Kaksi Seine-joen saarta, Cité ja Saint-Louis, ovat länsimaisen kulttuurin tosiasiallinen kehto ja Notre-Dame niiden pyrkimysten, joita pidetään olemukseltaan länsimaisina, varhaisimpia monumentteja ja vielä aivan "kotiosoitteessa". Ei ole liioiteltua sanoa katedraalin sijaitsevan täsmälleen länsimaisen sivistyksen keskipisteessä ja olevankin se.

Musiikissa Notre-Dame muodostui rakentamisensa aloittamisesta lähtien polyfonian kehittäjien, puhutaan Notre-Damen koulukunnasta, suojasatamaksi. Polyfoninen laulu taasen merkitsee esteettistä irtiottoa gregorianiikasta joka on oleellisin osin antiikin ja sitä vanhemman syyrialaisen, itämaisen, musiikin toistoa ja stilisaatio. Musiikin historiassa Notre-Damella on siis keskeisesti länsimaalaisuutta alleviivaava merkitys ja tarkoitus.

Poliittinen islam pyrkii tuhoamaan länsimaisen sivilisaation ja sellainen ei onnistu ilman materiaalista tuhoa. Materian tuhoutumisessa tuollaiselle pyrkimykselle tietenkin verrattomasti tärkeintä on symbolisesti merkittävimpien rakennusten, joista Pariisin Notre-Dame on numero Yksi, häviäminen.

Notre-Dame on tietenkin rakennettava uudestaan mutta sellainen projekti on paradoksaalisesti tekopyhä kansakunnalta joka on jälkikristillinen ja yhteiskunnalta joka ponnistelee päästäkseen kulttuuristaan eroon - monikulttuurihan merkitsee vain yhden kulttuurin kuolemaa ja ei-minkään asettumista sen vierelle tai sijaan.

Islamistit ymmärtävät tämän tietysti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat