Veli Pesonen Kansojen onnellisuuden edistämiseen keskittyvä sinänsä vähäpätöinen kirjoituskokoelma

Soluttautujat

Sodan jälkeen meillä olivat kommunistit eduskunnan toiseksi suurimpana ryhmänä, laajoin valtuuksin toimiva Valpo, poliisin yksikkö joka toimi kommunistien tavoitteiden edistämiseksi ja vallankaappaussuunnitelmia jotka olivat lähimpänä toteuttamisyritystä vuonna 1948. Silloin ei eurokommunisteista puhuttu vaan kommunistien linja oli yksiselitteisen stalinistinen eli pyrki Suomen liittämiseen Neuvostoliittoon.

 

Rehellisiä ja kunniallisia Suomen kansalaisia tuomittiin vankeuteen tekaistuin syin tai takautuvaan lainsäädäntöön perustuen. Vallankaappauksen tai venäläismiehityksen torjumisesta kiinnostuneet asekätkijät tuomittiin vankeuteen myöskin. Ei ole liioittelua sanoa että oikeamielinen korruptoimaton isänmaallisuus oli kriminalisoitu.

 

Aiheesta ja ajasta on kirjoitettu ja keskusteltu. Usein ajatellaan että maamme on vahva koska kesti sen kaiken. Esimerkiksi vallankaappausyritys estettiin.

 

Suomi on omalaatuinen maa jonka asukkaat haluavat tulla hallituiksi kuin uskovat jotka tahtovat ”vain uskoa” mutta kuitenkin arvostavat omaa niskurointiaan. Työelämässämme tämä näkyy esimerkiksi siinä että esimiestasolla alaisten purnaamista pidetään itsestäänselvyytenä ja kansalliseen kulttuuriin kuuluvana. Tähän siis kohdistetaan isänmaallisia tunteita vaikka kaiken järjen mukaan ilmiön pitäisi olla kiireellisimmin poiskitkettävien joukossa. Puhutaan tottuneesti ja ohimennen ”esimiehen haastamisesta” asiana johon esimiehen on vain totuttauduttava ja jota esimiehen on erikseen opiskeltava.

 

Paradoksina todettakoon että varsinkin presidentti Halosen kaudella muotiin tullut kirkon ja sen edustaman kristinuskon nälviminen ilmaisee yleisön tarvetta kirjoittaa uskonnon sisältö itselleen sopivaksi mutta olemukseltaan huomattavasti vähemmän tuonpuoleisen oman maan asiat tahdotaan nähdä niin ylhäisinä että politiikkaan sotkeentumista pidetään epäsopivana. Vaikka ylimmäisenä hääräisi sellainenkin henkilö kuin Tarja Halonen.

 

Purnaajien ja nälveskelijöiden presidentiksi Halonen oikein hyvin soveltuisikin. Hän onnistui ajamaan suomalaisille sisään uskomuksen että onnea ja vapautta on kun kukin saa heilua miten tahtoo. Erilaisuuden kunnioittamisesta tuli oman olemattoman erityisyyden palvontaa.

 

Muutamia vuosia sitten kuljeskelin usein pienen tyttäreni kanssa maamme pääkaupungissa. Selittelin hänelle Eduskuntatalon kohdalla mitä siellä tehdään ja missä järjestyksessä lakeja säädetään ja mitä lait yhteiskunnassa merkitsevät. Presidentinlinnan kohdalla kerroin että siellä asuu tasavallan presidentti joka on henkilö joka hoitaa maamme tärkeintä virkaa. Tyttäreni sanoi ”Niin, Tarja Halonen.” Kauhistuin ajatuksesta että nuorten mieliin on syöpynyt kuva Halosesta omanlaisenaan Suomen Kekkosena, hahmona johon ylin valta henkilöityy vielä senkin jälkeen kun presidentin henkilö on vaihtunut.

 

Sodanjälkeisistä vaaran vuosista selvittiin miten kuten, jollain lailla, vaikka epäisänmaallista myyräntyötä valtion(kin) palkkalistoilla tehneet henkilöt eivät milloinkaan joutuneet – tietenkään – tekemisistään mihinkään vastuuseen. Mutta olemmeko selvinneet seuraavasta iskusta joka oli stalinistien soluttaminen hallinnon ja opillisen maailman tärkeisiin virkoihin 1960-luvulta alkaen?

 

Tuolloin elettiin jo saarislaisen kommunismin aikaa ja kommunistien kesken saattoi nähdä eron siinä kuka oli pelkästään maanpetoksellinen ja kuka lähinnä marxisti. On silmiinpistävää kuinka tehokkaasti SKP:n vähemmistö onnistui soluttamaan ja mädättämään esimerkiksi maamme yliopistollista opetusta. Koska heidän ideologiansa on maanpetos, ei marxismin tai muun kommunismin suosion vaihtelulla ole heidän asemaansa merkittävää vaikutusta.

 

Maanpetoksellisen henkilön voi helpohkosti suostutella jopa palkkiotta toimivaksi vakoilijaksi eikä ole epäilystä etteikö maanpetoksellisten joukossa olisi taitavia soluttajia. Kestääkö yhteiskuntamme meneillään olevan kolmannen aallon kun toisenkin kestäneeksi tuleminen on kyseenalaista? Suomen talousahdinkohan osittain johtuu työmarkkinajärjestöjen keskinäisen sopimisen hankaluudesta, mikä on vaikeus jota esimerkiksi ruotsalaisilla ei ole.

 

Olisiko sopimisen hankaluus, jukuripäiden jäykkyys, omalta osaltaan maanpetoksellisten soluttajien aikaansaamaa purnaamisen ja epäkunnioittavan suhtautumisen ihannointia, jota on alettu erheellisesti pitää kansallisomaisuutena?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Suomi pääsi sittenkin vähällä. Latvian presidentti Andris Berzins puhui eilen "kommunistisen kansanmurhan" uhrien muistopäivänä: Sitä ei saa koskaan unohtaa eikä se saa koskaan tapahtua uudelleen!

Latviasta kuljetettiin 25.3.1949 yli 42.000 syytöntä ihmistä Siperiaan.

http://www.diena.lv/latvija/viedokli/valsts-prezid...

Käyttäjän mp2103 kuva
Markku Penttilä

Täällä puheenvuoroissa on aivan huikeita kirjottajia (esim.Veikko Huuska, Jorma Jaakkola ym.). Tietoa saa enemmän kuin lääkäri määrää. Mutta miksi kommentti tähän Velin juttuun. Minusta kävit lyhyesti läpi Suomettumisen jakson ja ihmettelet globaalisuuden muotivirtauksia. Samaa olen ihmetellyt minäkin ja ennen kaikkea ihmetyttää Ruotsin aivan käsittämätön nykyhistorian kulku. En ole keksinyt muuta selitystä kuin että ruotsalaiset naiset korkeassa elintasossaan ovat jatkaneet eurooppalaisen ahneuden (paskahommat teetetään muilla) tiellä ja lisäksi halunneet rakastajikseen paremmin varustettuja värillisiä. Ruotsin pelit on pelattu ja menetetty. Mutta miksi näin myös Suomessa? En voi unohtaa enkä ymmärtää tuota kommunismin perintöä, joka juontaa juurensa kansalaissodan ajoista. Voiko olla mahdollista, että kansa on edelleen jakautunutta isänmaallisiin aitoihin suomalaisiin (kuten minä) ja sitten nimittämiini "uuskommunisteihin", joille kansallisvaltio on kirosana. Ja mikä merkillisintä, poliittinen eliitti on joko tietoisesti tai tietämättään tehnyt tämän kehityksen mahdolliseksi. Mielestäni kansaa kusetetaan sekä taloudellisesti että henkisesti.
Näissä vaaleissakaan, kuten edellisissäkin, ei tule minkäänlaista muutosta tapahtumaan. Tähän olisi kyllä jonkinlainen mahdollisuus, mutta vaalikäyttäytyminen ei muutu riittävästi konservatiivisista syistä johtuen.
Miten ihmeessä tähän saataisiin Muutos? Ei millään muulla kuin rahalla: uusi sanomalehti, uusi televisioasema, uusi radioasema, uusi mielenosoitus...
Tämä on surullista, sillä meno jatkuu ja suomalaiset pannaan rähmälleen kaikissa asioissa poliittisen eliitin pillin mukaan. Sääli lastenlapsiani.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vuosi taisi olla -49,mutta kiitos on annettava eityisesti Yrjö Leinolle, sillä hän paljasti tuon suunnitellun yrityksen, joka oli määrä tapahtua, kun hän oli yhdessä vaimonsa Hertta Kuusisen kanssa valtiovierailulla Neuvostoliitossa.
Parolan panssaritkin siirrettiin Helsinkiin tuoksi ajaksi.
Yrjö Leinon kirjoitetut muistelmatkin ovat edelleenkin julkaisukiellossa, eikö lähihistoriaamme haluta vieläkään avata kansalaisillemme ?

Toimituksen poiminnat