Veli Pesonen Kansojen onnellisuuden edistämiseen keskittyvä sinänsä vähäpätöinen kirjoituskokoelma

Syytetyt tuomittakoon

Jos henkilö äityy lyömään toista nyrkillä ja tämä toinen puolustautuu lyömällä takaisin, on pian paikalla kolmas puolustautujaa torumassa, tämä kun on päästänyt vihan valloilleen. Hän on siis syyllinen jonka ansaitsisi tuomita.

Mutta jos välienselvittely jatkuu niin kauan että toinen osapuoli tulee rökitetyksi, samainen kolmas henkilö katsoo hävinneen aloittaneen tappelun ja siis olevan syyllinen. Siksi että köniinsä saanut sai mitä ansaitsikin ja "ken miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu". Ei kukaan tahdo olla hävinneen puolella.

Ensimmäisenä nyrkkiään käyttänyt löi väkivaltaan syyllistymätöntä, tähän reagoinut taasen väkivaltaan syyllistynyttä. Syytön löi siis syyllistä. Nykyaikainen ajatusmaailmamme kuitenkin pitää tarpeellisena tuomita syytön osapuoli siksi että viime kädessä väkivaltaisia henkilöitä olisi säälittävä ja autettava, ovathan he uhreja. Jos väkivaltaan reagoi väkivallalla itseään puolustaakseen, päästää valloilleen koston kierteen ja muuttuu alhaisimmista alhaisimmaksi. Ja ainahan saatoit astua sinua muksauttaneen reviirille; moderni psykologia näet suhtautuu ymmärtävästi myös eläimellisiin vaistoihin.

Kekkoslainen perinne ajattelee Suomen tallustelevan Venäjän reviirillä mistä syystä mikä tahansa venäläinen aggressio on ymmärrettävää eli sallittua. Tätä perustellaan historialla vaikka todellisuudessa historia todistaa täsmälleen päinvastaisesta: Venäjä on kaikki nämä vuosisadat tepastellut Suomen reviirillä eikä missään muualla. Venäläiset valtiot ovat laajentuneet pohjoiseen alistamalla ja assimiloimalla suomensukuisia heimoja yksi toisensa jälkeen samalla toimien aloitteentekijöinä väkivallassa. Mutta muistettakoon että syyllinen on aina se jota vastaan hyökätään kunnes hävinnyt osapuoli on selvillä; silloin syylliseksi muuttuu hävinnyt joka on samalla myös aggression aloittaja.

Nykyaikainen ajatusmaailma joka ilmenee rangaistuskäytännöissä ja Suomen suhtautumisessa Venäjään itse asiassa korruptoi kysymyksen syyllisyydestä ja syyttömyydestä pelkälle pelkuruudelle. Ihminen kyllä ratkaisee oikein kunhan hän on psyykkisiltä ominaisuuksiltaan pelkuri. Juuri pelkuri tuomitsee suoraselkäisyyden joka ilmenee itsepuolustuksena ja lyöttäytyy vahvemman kyytiin heti kun peli on selvä.

Suoraselkäisyys, rohkeus ja sankaruus ovat tänä päivänä jyrkästi tuomittuja ominaisuuksia ja ne pyritään kaikin keinoin kitkemään ihmisistä. Paras keino on tietenkin ylläpitää mielipideilmastoa jossa suoraselkäisyys, rohkeus ja sankaruus systemaattisesti tuomitaan niitä jossain esiinnyttyä. Disinformaatiota ja ohipuhumista ei pidä kaihtaa; esimerkkinä vaikkapa lause "Hän luulee olevansa kova vaikka hänen sisällään asuu haavoitettu pikkupoika", jolla kenen tahansa mikä hyvänsä saavutus koetetaan mitätöidä. Monelle näinkin matalaoktaaninen liuos maittaa varsin hyvin.

Ja kun suhteellisuuksista puhutaan on tietysti selvää että mitä sankarillisemmin toimit sitä synkeämmin sanankääntein sinut tuomitaan. Pelkuruuden sanelemassa epämoraalisessa tuomioistuimessa syyllisyys lankeaa ennen syytetyksi tulemista. Tuomiot vaihetelevat yleisestä halveksunnasta valtiolliseen orjuuteen.

Mutta mitäs sitä maailmanmenosta oikein valittamaan, pelihuumoria kehiin, hyvä mies! No ihan sitä vaan että näin ei tarvitsisi olla. Ei pelkuruutta tarvitsisi päästää hallitsemaan eli ihmisen moraalista selkärankaa ei tarvitsisi katkaista. Yksinkertaisesti emme ansaitse elää olosuhteissa joissa väkivallantekijää pidetään uhrina. Irvileuka voisi tähän huomauttaa että emme eläkään sikäli kuin puhutaan perheväkivallasta jossa kohteena on nainen ja tekijänä mies.

Valokuvista tuttu udmurttien ja komien hymy ei kätke alleen patoutumia, katkeruutta tai avunpyyntöä. Se on kaikkinaisen toivonkin menettäneen hymyilyä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat